Seppo Kuula on nimitetty suomalaisen data- ja pilviratkaisuihin erikoistuneen Cloud1:n hallituksen puheenjohtajaksi.
Monilla aloilla, meidän data-alamme mukaan lukien, uusia ideoita, malleja ja ratkaisuja syntyy huimaa tahtia. On motivoivaa toimia alalla, joka kehittyy jatkuvasti ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia ja haasteita. Uusien mallien seassa navigoidessa on välillä hyvä pysähtyä palauttamaan mieleen myös perusasioita ja syitä käytettyihin ratkaisuihin. Menneisiin malleihin ei pidä jäädä jumiin, mutta on aivan yhtä tärkeätä muistaa mitä ongelmia pyrittiin ratkaisemaan ja mistä nämä haasteet syntyivät. Teknologian...
Power BI:ssä, kuten aika monissa muissakin analytiikka välineissä, on aina ollut haasteita, kun siirrytään todella suuriin tietomääriin. Kuten nyt vaikkapa miljardin rivin taulun analysointi. Tällaiseen ongelmaan on pyritty yleensä vastaamaan tallentamalla osa tiedoista analytiikka työvälineen muistiin, jota yleensä on rajoitetusti, ja ohjaamalla sitten tarkennettuja kyselyitä tietokantaan. Vielä muutama vuosi takaperin, testaillessani miten Databricks suoriutuisi Power BI:n suorista kyselyistä, jouduin...
Voland Partners tekee ensimmäisen sijoituksensa Microsoft Azure -pilveen ratkaisuja tuottavaan Cloud1:iin, ja siitä tulee yhtiön vähemmistöomistaja. Cloud1:lla on erinomainen maine niin työntekijöiden kuin asiakkaiden parissa. Pilvipalvelujen ja datan hyödyntämisen megatrendi yhdistettynä hyvään työhön on siivittänyt yrityksen keskimäärin noin 40 prosentin vuosittaiseen kasvuun. Microsoft Azure -kumppanuus on kuulunut Cloud1:n strategiaan alusta saakka. Cloud1 hallitsee datavetoisen pilvipalveluun siirtymisen...
Pyrin yleensä kirjoittamaan sellaisten aiheiden ympäriltä, joiden soveltaminen käytäntöön saattaa olla osaksi teknologian usvan peitossa, mutta joiden tavoite on yleensä hyvinkin selkeä, jopa käsin kosketeltava. Data governance, eli siis tiedon hallintamallit ja prosessit, eivät ole lainkaan suoraviivaisia, yksiselitteisiä tai tarkoin rajattuja. Uudet ideologiat monesti vielä vähemmän. Asiat, joissa ihmiset vaikuttavat huomattavasti tekniikkaa enemmän, harvoin ovat. Tämän kertainen aiheeni, Data Mesh, sisältää...
Keskustelu Azure Purviewin ympärillä käy kuumana ja aihe on monilla mielessä. Sen mahdollisuudet ja toiminnallisuudet vakioprosessien ulkopuolelta jäävät kuitenkin usein vähemmälle huomiolle. Blogissa esitellään käyttötapauksia, jotka vaativat Purviewin toiminnallisuuksien laajentamista, sekä millaisia vaihtoehtoja näiden toteuttamiseksi on olemassa. Blogikynää alkoi taas pienen tauon jälkeen syyhyämään, kun tuli vastaan aihe, josta en löytänyt kunnollista kirjoitusta edes englanniksi. Päätinkin vetää nyt yhden...
10-vuotisjuhlavuottaan elävä Cloud1 tunnetaan asiakkaiden keskuudessa pilvitalona, joka tekee asioita, joita muut vasta opettelevat. Se vaatii jatkuvaa osaamisen kehittämistä ja viimeisimpien megatrendien kyydissä pysymistä. Datan määrän kasvu ja liittyvät haasteet ovat yrityksen merkittävimpiä ajureita.
Uuden Azure AamuCastin podcast-sarjan ensimmäinen jakso julkaistiin tänään.
There are many different services on Azure that are used for IIoT solutions. Playfully I call this versatile stack as a jungle. And why not. We can see few different layers there from usage and also from architectural perspective. But before we go into details let’s take a step back to see the forest from the trees so to speak. Download our blueprint about IIoT.
Väitän, että monessa yrityksessä tiedon hallinta ei ole osa jokapäiväistä tekemistä, eli tiedon omistajuutta, eikä laadun tarkkailuprosesseja ole selkeästi määritelty. Asiaa sekoittaa uusien lähteiden monimuotoisuus. Kaikella tiedolla ei enää ole vastaavaa teknistä määritelmää siitä, milloin se olisi oikein. Tällaisesta hyvä esimerkki on ulkoiset lähteet, kuten sosiaalinen media, jossa tiedon oikeellisuutta mitataan pikemminkin sen merkityksellisyytenä haluttuihin käyttötapauksiin kuin teknisillä raja-arvoilla.