Voland Partners tekee ensimmäisen sijoituksensa Microsoft Azure -pilveen ratkaisuja tuottavaan Cloud1:iin, ja siitä tulee yhtiön vähemmistöomistaja. Cloud1:lla on erinomainen maine niin työntekijöiden kuin asiakkaiden parissa. Pilvipalvelujen ja datan hyödyntämisen megatrendi yhdistettynä hyvään työhön on siivittänyt yrityksen keskimäärin noin 40 prosentin vuosittaiseen kasvuun. Microsoft Azure -kumppanuus on kuulunut Cloud1:n strategiaan alusta saakka. Cloud1 hallitsee datavetoisen pilvipalveluun siirtymisen...
Cloud1 saa käyttöönsä uudet toimitilat joulukuussa 2021. Uusi toimisto löytyy vain kivenheiton päästä nykyisistä, osoitteesta Vuorikatu 20.
Yhtenä syyskuun tuulisena päivänä kokoonnuimme koko henkilökunnan voimin suunnittelemaan tulevaa ja kehittämään toimintaamme “hyppypäivään”, kuten kehittämispäiviä Cloud1:lla kutsumme. Tällä kertaa hyppypäivän kantavana teemana oli työhyvinvointi.
Heinä-elokuun vaihteessa pyöräiltiin Team Rynkeby - God Morgon -hyväntekeväisyyspyöräily, jossa kerättiin pottia syöpäsairaiden lasten tukemiseksi. Pyöräily Pariisiin vaihtui tänä vuonna "Tour de Finlandiin". Kahdeksan joukkuetta kiersi eri mittaisia reittejä ympäri Suomea, Helsingin joukkueen reitti oli 1200 kilometriä. Hyväntekeväisyyspyöräilyyn osallistui kokonaisuudessaan noin 200 pyöräilijää.
Cloud1 voitti vastikään Espoon kaupungin kilpailutuksen, jossa valittiin palveluntarjoaja Microsoft Azure -pilvipalvelun konsultointiin. Julkisessa kilpailutuksessa oli loppuvaiheessa mukana kolme kovatasoista toimijaa.
Syksy Cloud1:lla on käynnistynyt vauhdikkaasti. Päivitimme Microsoft Partner -kompetenssimme korkeimpaan mahdolliseen tasoon. Cloud1 on nyt kultatason Microsoft-kumppani Application Integration, Cloud Platform, Data Analytics sekä Data Platform -osaamisalueilla.