Uutisia ja puheenvuoroja

Lue blogista digitaalisuuden arkkitehtien tuoreimmat uutiset ja näkökulmat.

Cloud1:n ennätyskuukausi osoittaa suunnan olevan oikea

Kun Cloud1 aloitti matkansa, visionamme oli uudistaa IT-alaa. Halusimme siirtyä pois perinteisistä projektitoimituksista ja keskittyä ketteriin sekä kustannustehokkaisiin ratkaisuihin, joissa asiakkaan tarpeet ja liiketoiminta ovat etusijalla. Syyskuussa 2023, saavutimme ennätyskuukauden haastavassa markkinatilanteessa - todisteena siitä, että pitkäjänteinen sitoutumisemme on tuottanut tulosta. Cloud1:n kasvukulttuuri sekä jatkuvasti laajeneva tiimimme data-ammattilaisia on antanut meille vahvan pohjan vastata...

Teknologiakonkari Seppo Kuula kasvuyhtiö Cloud1:n hallituksen puheenjohtajaksi

Seppo Kuula on nimitetty suomalaisen data- ja pilviratkaisuihin erikoistuneen Cloud1:n hallituksen puheenjohtajaksi.

Data Governance ja Data Management – tiedon hallintamallien juurilla

Monilla aloilla, meidän data-alamme mukaan lukien, uusia ideoita, malleja ja ratkaisuja syntyy huimaa tahtia. On motivoivaa toimia alalla, joka kehittyy jatkuvasti ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia ja haasteita. Uusien mallien seassa navigoidessa on välillä hyvä pysähtyä palauttamaan mieleen myös perusasioita ja syitä käytettyihin ratkaisuihin. Menneisiin malleihin ei pidä jäädä jumiin, mutta on aivan yhtä tärkeätä muistaa mitä ongelmia pyrittiin ratkaisemaan ja mistä nämä haasteet syntyivät. Teknologian...

Miljardi riviä Power BI:ssä?

Power BI:ssä, kuten aika monissa muissakin analytiikka välineissä, on aina ollut haasteita, kun siirrytään todella suuriin tietomääriin. Kuten nyt vaikkapa miljardin rivin taulun analysointi. Tällaiseen ongelmaan on pyritty yleensä vastaamaan tallentamalla osa tiedoista analytiikka työvälineen muistiin, jota yleensä on rajoitetusti, ja ohjaamalla sitten tarkennettuja kyselyitä tietokantaan. Vielä muutama vuosi takaperin, testaillessani miten Databricks suoriutuisi Power BI:n suorista kyselyistä, jouduin...

Voland Partners kiihdyttää datavetoista liiketoiminnan kehittämistä tarjoavan pilvikonsultti Cloud1:n kasvua

Voland Partners tekee ensimmäisen sijoituksensa Microsoft Azure -pilveen ratkaisuja tuottavaan Cloud1:iin, ja siitä tulee yhtiön vähemmistöomistaja. Cloud1:lla on erinomainen maine niin työntekijöiden kuin asiakkaiden parissa. Pilvipalvelujen ja datan hyödyntämisen megatrendi yhdistettynä hyvään työhön on siivittänyt yrityksen keskimäärin noin 40 prosentin vuosittaiseen kasvuun. Microsoft Azure -kumppanuus on kuulunut Cloud1:n strategiaan alusta saakka. Cloud1 hallitsee datavetoisen pilvipalveluun siirtymisen...

Mistä pidän Data Meshissä

Pyrin yleensä kirjoittamaan sellaisten aiheiden ympäriltä, joiden soveltaminen käytäntöön saattaa olla osaksi teknologian usvan peitossa, mutta joiden tavoite on yleensä hyvinkin selkeä, jopa käsin kosketeltava. Data governance, eli siis tiedon hallintamallit ja prosessit, eivät ole lainkaan suoraviivaisia, yksiselitteisiä tai tarkoin rajattuja. Uudet ideologiat monesti vielä vähemmän. Asiat, joissa ihmiset vaikuttavat huomattavasti tekniikkaa enemmän, harvoin ovat. Tämän kertainen aiheeni, Data Mesh, sisältää...

Azure Purviewin massapäivitykset - Mitä - Miksi - Miten?

Keskustelu Azure Purviewin ympärillä käy kuumana ja aihe on monilla mielessä. Sen mahdollisuudet ja toiminnallisuudet vakioprosessien ulkopuolelta jäävät kuitenkin usein vähemmälle huomiolle. Blogissa esitellään käyttötapauksia, jotka vaativat Purviewin toiminnallisuuksien laajentamista, sekä millaisia vaihtoehtoja näiden toteuttamiseksi on olemassa. Blogikynää alkoi taas pienen tauon jälkeen syyhyämään, kun tuli vastaan aihe, josta en löytänyt kunnollista kirjoitusta edes englanniksi. Päätinkin vetää nyt yhden...

”Suomen hillityimmän pilvitalon” uusi toimitusjohtaja Tuomo Riihentupa virittää tiimejä juoksemaan kovempaa kuin muut

10-vuotisjuhlavuottaan elävä Cloud1 tunnetaan asiakkaiden keskuudessa pilvitalona, joka tekee asioita, joita muut vasta opettelevat. Se vaatii jatkuvaa osaamisen kehittämistä ja viimeisimpien megatrendien kyydissä pysymistä. Datan määrän kasvu ja liittyvät haasteet ovat yrityksen merkittävimpiä ajureita.

Azure AamuCast: Teollinen IoT Azuressa

Uuden Azure AamuCastin podcast-sarjan ensimmäinen jakso julkaistiin tänään.

Stroll in the Azure IIoT jungle - Cloud1

There are many different services on Azure that are used for IIoT solutions. Playfully I call this versatile stack as a jungle. And why not. We can see few different layers there from usage and also from architectural perspective. But before we go into details let’s take a step back to see the forest from the trees so to speak. Download our blueprint about IIoT.


Asiakkaitamme

Autamme monia yrityksiä eri toimialoilta saamaan datasta kilpailuetua.

Tilaa blogi